Sanastopelejä ja -testejä

Digital dialects -sivustolla on joitakin alkeistasolle sopivia sanastopelejä, joilla voi opetella perussanastoa ja harjoitella ja kerrata sitä. Pelit ovat melko yksinkertaisia, ja sisältö on aivan perussanastoa. Lisäksi ylärivin palkissa on osio "advanced", jossa on joitain korkeamman tason sanastoa testaavia testejä (ei siis pelejä).

Tällä sivulla on joitakin sanaston laajentamiseen tähtääviä testejä (noin A1-B1), joissa apukielenä on englanti. Testit on jaettu teemoittain. Näissä ei siis ole visuaalista elementtiä, ja oppijan pitää osata englantia hyvin, jotta näistä on hyötyä. Testit perustuvat monivalintoihin, joissa pitää valita sanalle sopiva käännös. 

Pohdintaa

Tällaiset yksinkertaiset sanapelit eivät tuo hirveästi uutta kielen opiskeluun siinä mielessä, että käytännössä samaa voi tehdä myös paperilla yhdistelemällä sanoja ja kuvia tai konkreettisia esineitä.

Yksikielisten kuviin perustuvien pelien hyöty saattaa kuitenkin olla siinä, että niiden visuaalisuus voi auttaa joitakin oppijoita muistamaan asioita paremmin kuin pelkkä paperilla piirtäminen tai sanojen listaaminen. Sanatestien hyöty taas on toisto ja välitön palaute, mikä usein auttaa uusien sanojen muistamisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietteitä sinulla on tästä?